Tämä jakso pitää aloittaa suoraan karmeilla tapahtumilla. Edellisessä jaksossa oli iloa ja onnea, nyt taas surua ja epäonnea. Oli varhainen maanantai-aamu. Päivi, Heidi ja Timo olivat menossa kouluun, ja bussin tuloon oli vain muutama minuutti. Aliisa siis patisti kaikki ulos odottamaan bussia, jotteivat he myöhästyisi. Kaikkilla oli tylsää ja he päättivät alkaa tutkia veikeän näköisiä pilviä. Mutta sitten tapahtui jotain kamalaa, jotain mitä minulla ei ole koskaan ennen tapahtunut pelissäni. SATELIITTI tippui taivaalta suoraan Timon päälle!

Ei siinä ollut mitään tehtävissä ja viikatemies saapui hakemaan pikku-Timoa :(

Aliisa oli kuullut hirveän tömähdyksen ja ryntäsi suoraan ulos. Mitä hän näkikään... Verisen, liiskaantuneen raadon maassa ja viikatemiehen. Hän alkoi itkemään vuolaasti, se oli hänen syytään! Tai niin hän itselleen uskotteli. Jos hän ei olisi käskenyt lapsia ulos, mitään ei olisi tapahtunut! Nellikin ulvoi pitkään ja surullisesti. Timon muistolle.

Myös Petteri oli tullut ulos, mutta kangistui seisomaan portaitten eteen, kun näki mitä oli tapahtunut. Hän oli menettänyt ensimmäisen poika-lapsensa. Pienen, rakkaan poikansa! Miten näin voi käydä!? Petteri itki ja huusi.

Timolle rakennettiin kaunis, pieni hautapaikka. Hänen viimeinen lepopaikkansa. Siellä monet perheenjäsenistä kävivät päivittäin. Petteri meni sinne usein ja raivosi ylös (jumalalle kai): -MIKSI, Oi miksi Timo!? Hän oli vielä niin pienikin, mitä hän on tehnyt? Miksen minä voinut olla hänen tilallaan sinä aamuna, miksi en!?

Sitten alkoikin koko perheen suruaika. Kaikki vaipuivat omiin oloihinsa. Aliisa ei tehnyt mitään muuta, kuin makasi sängyllään ja etsi lohtua raamatusta. Hän oli todella syvästi masentunut, eikä vakava nuhakuumekkaan yhtään parantanut asiaa.

Petteri sai mielenrauhaa vain puutarhan hoidosta. Siellä hän oli päivittäin, eikä puhunut kenellekkään.

Myös isovanhemmat olivat täysin murtuneita lapsenlapsensa kuolemasta. Lyyli sai purettua vihansa avaruuden asemien mokasta tekstinä. Hän kirjoitti monta tuhatta sivua olevan romaanin tunteistaan, nimeltä: Rakkaus ja anteeksiantamaton viha. Siittä tuli menestysromaani, sillä koko Kauniala oli liikuttunut siittä, miten Timolle kävikään.

Sinä samana iltana Lyyli oli ottanut myös puhelun yliopistolle. Vaikka opetus-uran huippu oli yhden ylennyksen päässä, hän päätti jäädä eläkkeelle. Ei hän pystynyt enää koskaan mennä töihin. Eläkettä päivässä tulee 707 simoleonia.

Jonne alkoi olla yhä enemmän lapsenlapsiensa (Santtu, Vepu, Heidi) seurassa, sillä ei halunnut enää menettää yhtäkään niistä.

Kaikki muut luulivat, että Päivi ja Heidi olivat pääseet tapahtuneesta jo yli, mutta oikeasti heidän tuskansa oli mitä kovinta. He olivat ilkkuneet Timoa leikillään, vaikkei Timo siittä pitänytkään, mutta yhtäkkiä Timo oli kuollut. Tytöt eivät antaneet itselleen anteeksi, ei ehkä koskaan. Onneksi he kuitenkin tukivat toisiaan kovasti.

Petteri oli usein öisin alkanut tutkailla tähtitaivasta. Hän todella vannoi kostoa, sille joka sen surmaavan sateliitin tiputtikaan! Hän etsi kaukoputkella sitä tähtiasemaa ja suunitteli vaihtavansa uraa avaruuslentäjäksi, jotta voisi joskus mennä sinne ylös. Kostamaan. Kostamaan hänen poikansa kuoleman.

Kyllä silti välillä tapahtui jotain pieniä iloisia asioitakin. Koko perhe ilahtuikin, kun Heidi sai niin toivomansa kympin todistuksen. Suruaika oli kestänyt kauan, mutta nyt jo se alkoi hälvetä.

Oli myös kaksosten syntymäpäivien aika!

Tässä on nyt molemmat kasvaneet pojat. He olivat hyvin samannäköisiä ja luontoisia. Santeri on tuo sinipaitanen ja Verneri on saanut sitten mustan paidan.

Vaikka pojat olivat molemmat hellyyttäviä ja menestyviä, pelottava musta koira oli alkanut vaanimaan heitä. Kukaan ei tiennyt, mikä tai kenen koira tämä oli ja miksi se oli niin vihainen. Joku ei pitänyt Aliisan pojista...

Mutta kummallista, että koira piti HYVIN, hyvin paljon Aliisasta! Mitä oikein oli meneillään?

Päivikin oli omien sanojensa mukaan löytönyt elämänsä rakkauden. Tämä rakkaus oli valkoinen poika nimeltä Frank Simpson. Frank on pelattava simi, mutta eihän Päivi välittänyt, hän kun ei ollut perijä.

Päivi oli suunitellut jo koko elämänsä Frankin varaan. Niimpä hän meni äitinsä luokse ja sanoi: -Äiti, minä muutan pois. (seuraa Lyylin järkyttynyt ilme) Menen käymään yliopistolla, mutta muutan sitten Frankin kanssa yhteen. Frank kosi minua eilen. Onhan se ok? (Lyylin ilme vaihtunut hymyilyyn) -Voi Päivi, normaalisti kieltäisin sinua, mutta tiedän että Frank on perinpohjin hyvä poika. Saat suostumukseni, mutta kysy vielä Jonnelta myös. Ja silloin Päivi halasi tiukasti äitiään.

Koska Jonne oli töissä, Päivi meni tietokoneelle lähettämään sähköpostia isälleen. Oli vain yksi ongelma, Heidi nimittäin. Hän saapui Päivin viereen ja sanoi: -Olen kuullut, että lähdet tänä iltana yliopistoon. -Totta, Päivi sanoi. -Mutta sinä lupasit Päivi! Meidän piti mennä yhdessä! Heidi vinkui. -Voi Heidi rakas, olen pahoillani, mutta jos sinä olisit löytänyt yhtä ihanan miehen kuin minä, tekisit varmasti samanlailla.   Silloin Heidi purskahti kauheaan nauruun -Haaahaahaa! MIEHEN TAKIA? En ikinä!

Mutta ulkona oli jo taksi odottamassa. Ja niin Päivi lähti yliopistoon.

Seuraavana päivänä kaikilla oli niin kiire, ettei kukaan muistanut Heidin syntymäpäiviä. Tyttö tosin oli niin kiltti, ettei välittänyt moisesta. Heidi sai perhetavoitteen ja hänen mieltymyksiään olivat miehet mustilla hiuksilla, ja pienellä parran sängellä. Äitinsä peloista varmaankin johtuen inhokiksi tulivat vamppyyrit.

Syntymäpäivä-lahjaksi hän sai mainion kännykän, jota päättikin heti testailla. Hän vain näppäili numeroita ja kuunteli kun kohta luurin toisessa päässä kuului: -Sim Cityn yliopiston kanslia. Kuinka voin auttaa? Hetken ihmeteltyään Heidi hihkaisi puhelimeen: -Yliopistollako? No kuinkas sattuikin! Voinko tulla sinne opiskelemaan?

Voitte arvata vastauksen, kun pian pihalla oli taksi valmiina ajamaan yliopistolle. Aliisa ja Lyyli olivat vilkuttamassa, ja juuri ennen kuin Heidi kerkesi vetää oven kiinni Aliisa kiljaisi: -HEIDI! Sinut on valittu perijäksi! Melkein unohdin kertoa! Ja sitten taksi ajoi pois. Matkalla Heidi mietti: Perijäksi, vau! Pian kuitenkin hänelle alkoi kertyä paineita. Sillä nyt hän oli vastuussa Myllytalojen suvun jatkamisesta.

Loppupäivä sujuikin aika mukavasti... Vai sujuiko?

Päivällä, kun meidän eläkeläinen alkoi valmistaa ruokaa, hän otti jauhopussin käteensä ja katsoi sitä pitkään. Ja sitten, kimeällä hullunkurisella äänellä kimittämään: -No mutta onko se Lyylin pikku Timo-vauvaliini? Onko se, onko! Ja hän silitteli ja ruokki jauhopussia. Ilmeisesti vain tietokoneella romaania kirjottaminen oli saanut Lyylin tolaltaan. Onneksi Jonne kuitenkin vei hänet terapeutille ja asia saatiin kuntoon aika pian.

Nyt kun talossakin oli hiljaista, lapset koulussa ja eläkeläiset terapeutin vastaanotolla, oli Aliisan ja Petterin aika pitää jälleen hauskaa makuuhuoneen puolella. Kun tilulii- sävelmä käväisi korvissamme, Aliisa jäi nukkumaan ja Petteri meni jälleen etsimään sitä pirun-avaruusasemaa.

Petteri tutki ja tutki, monta yötä ilman tulosta. Mutta yhtenä yönä, hän näki jälleen vain isoja tähden mollukkaisia mutta pian....

... Tälläinen erikoinen näky valtasi hänen silmänsä ja korvia vihlova hulina täytti hänen korvansa... MITÄ TAPAHTUU!?

Sininen, jostain korkealta, korkealta avaruudesta tuleva valo osoitti maata. Ei osoitti Petteriä...!

Ja vaikka kuinka hän yritti vastustella, se vei hänet mukanaan. Avaruusoliot olivat siepanneet hänet!

Aliisa oli suunnattoman huolissaan. Muutamien tuntien kuluttua kuitenkin koko perhe huomasi, kuinka avaruusalus saapui heidän etupihallensa ja potkaisi sieltä Petterin ulos!

Vaikka kaikki olivat yhä tolaltaan tapahtuneesta, Petteristä itse se oli mahtava kokemus! Toivoton tiedonjanoinen tiedemies kun Petteri onkin... Mutta olisiko hänen ajatuksensa vielä yhtä positiivisia, kun hän saisi tietää odottavansa vihreää lasta, vaikka normaali sellainen oli myös Aliisa vaimon mahassa?

Mm. Se ja Heidin koko opiskeluaika seuraavassa jaksossa. Päivihän nyt astuu melkein lopullisesti ulos Myllytalojen tarinasta, mutta takaan että hänestä kuullaan vielä!