BÖÖ! Mun nimi on Jonne, ja arvatkaas mitä! Tälläkertaa MÄ kerron mun, Lyylin ja Petterin elämästä. Nooh, täytyy myöntää et oon päässy kajomaan sen (Lyylin) päiväkirjaan... No alotetaas! Ja tarvii muuten sanoa, että tämän jakson nimi kuulostaa aivan matikalta. Pitäisköhä Lyyli vaihtaa alaa? :o

Nahnah, siellä se kirjottaa pahaa aavistamatta päiväkirjaas... Ties vaikka laskee samlla matikkaa ;P

No mitä me nyt Lyyliä kytätään kattokaa mielummin mua! Tsadaa! Oon aikas håt, vai mitä? ;D (noni, ei täst tuu mitää jos JONNE kirjottaa, joten siirretään loppujakso taas perinteisesti Lyylille.)

Noniin. Oli enää päivä Petterin synttäreihin! Harjoittelimme Petterin kanssa hieman tanssimista, jotta voitaisiin sitten tanssia unohtumattomissa synttäri bileissä oikeen kunnolla. Katselin samalla tuota Jonnen työkaverin vatsaa ja toivoin että minunkin vatsani pian kasvaisi. Haluan tyttö-vauvan jo!

Petteri oli lähettänyt jo aikaisin hakulomakkeen yliopistoon, ja hän teki heti suuren vaikutuksen yliopiston lautakuntaan ja sai kaupanpäälle vielä stipendit luovuudesta, ruuanlaitosta sekä kympin todistuksista. Että olen ylpeä pojastani!

En haluaisi Petterin lähtöpäivän lähestyvän, sillä olimme niin läheisiä. Ala-Asteella Petteriä oltiin alettu kiusata, koska koulussa oli ollut päivä, jolloin keskusteltiin idoleista ja esikuvista. Sitten kun Petteriltä kysyttiin kuka hänen idolinsa on, hän sanoi äiti. Olin niiin otettu! Onneksi tulen kuitenkin näkemään Petteriä joka päivä, hänen ollessa yliopistossa kun sain ylennyksen Yliopiston Lehtoriksi! Ehkäpä pääsen jopa Petteriä opettamaan :)

Juuri munakoiso satokin oltiin kerätty, ja Jonne oli tuuraamassa minua kasvihuoneella lannoittaen maata uutta satoa varten. Sitten hän juoksi luokseni hihkuen -Lyyli, Lyyli! Arvaa mitä! Sain kultaisen ansiomerkin!!! -Sehän on hienoa! sanoin, ja sen jälkeen lähdimme yhdessä istuttamaan uutta salkopapu-maata.

 

Vilkaisin läpi kasvihuoneen lasisen seinän ja näin, kuinka Petterin lempilelun luona seisoi joku iso poika. Pelkäsin sen olevan joku niistä kaunialan ahdistuneista-huligaani-teini-ikäisistä-mutantti-kilpikonnista ja lähdin juoksemaan kohti poikaa huutaen: -HEI! SINÄ SIELLÄ! KATSOKKIN JOS RIKOT SEN NUKKEKODIN!

Poika katsoi minuun huvittuneena ja sanoi -Äiti, se olen minä! -Petterikö? Petteri vain murisi takaisin. -Kerkesitkö sinä jo kasvamaan? Näin nopeasti, ehehee. Sopersin hädissäni. Olimme Jonnen kanssa unohtaneet...

-Tämä oli viimeinen pisara! TE unohditte minun syntymäpäiväni jonkun kasvimaan vuoksi!!! Petteri raivosi ja kiljui samalla kun hakkasi rikki rakasta nukkekotiaan. Voi ei, mietein vaan. Olimme luvanneet järjestää Petterille mahtavat synttärit, mutta unohdimme!

Petteri soitti taksin ja lähti suoraan yliopistolle. Huusin vain hänen peräänsä: -Petteri, ei me voida erota riidoissa! Petteri vain mulkaisi takaisin ja sanoi hiljaa -Kyllä minä äiti sinua rakastan, mutta nyt on mentävä...

...-Otithan varmasti kaikki tavarat reppuusi? Kysyin. -Juu otin. Kiitos äiti, ja heihei. -Heippa oma pikku Petteri kullanmuru! Ja soittelethan. -Juu soitan, Petteri vastasi ja niin taksi lähti kohti opiskelija elämää, ja nuoruutta. Nämä tavarat olin jo aiemmin ostanut ja säästänyt tätä päivää varten, jottei Petterin varat kuluisi heti perus-tarpeisiin.

Lumi suli, ja alkoi normaali arki syksyn merkeissä. Kotiamme uudistettiin ja nyt kun Jonnekin pystyi puhumaan kasveille, niin hurahdimme kaikenmoiseen viljelyyn. Niinkun huomaatte, hedelmä puita tuli rutkasti lisää ja ostimme auton, joka oli alunperin hirveässä kunnossa, mutta se vietiin Jonnen tuttavalle ja se kunnostettiin ja maalattiin pinkiksi. Vain 15 simoleonilla! Nyt meillä oli rahaa, kuin roskaa. Jonnekin sai ylennyksen KAUPUNGIN JOHTAJAKSI!!! Siinäs näette, mikä työ ajoneuvo. Helikopteri! Palkaakin tuli aika rutkasti 1 313 simoleonia!

Jonne olikin ylpeä itsestään, ja minä hänestä myös!

Omista viljelyistämme olikin paljon hyötyä. Munakoiso-mehu päivässä pitää mielen ja taidot kunnossa! Mutta entä minun mahani? Aikaa oli jo kulunut niin paljon hää-yöstä, että en ollut rakaana. Itkin sitä vuolaasti.

Jonnekin tunnusteli haikeana tämän työ-kaverinsa vatsaa. Hänkin haluaisi jo vauvan. Onneksi Petteri ei ollut kotona, niin olihan meillä aikaa edistää vauvan syntymistä... Missä tahansa.

Eräänä päivänä sitten kiiruhdin kasvimaalle, missä Jonne oli ja käsikin häntä katsomaan vatsaani. Olin raskaana!!!

Ja ei aikakaan, kun vatsa kasvoi jälleen.

Äitiysloma olikin oivaa aikaa tähän puuhaan. Mums, appelsiineja!

Ja siinä sitten yhtenä päivänä kun keskustelimme Sharonin kanssa vauvoista, alkoi vatsaani kummasti polttaa. Aivan niinkuin silloinkin, kun Petterin synnytus alkoi.

Jeps, sitä poltetta se oli, ja alkoi synnytys. Sieltä todella tuli se tyttö! Jonnekin oli aivan innoissaan, kun ensikertaa näki ihan paikanpäällä synnytyksen.

Söpö tyttö onkin! Nimesimme hänet Päiviksi. Petteri ja Päivi, eikös olekkin hyvät nimet? :D

Jonnellakin oli perheelle yllätys, nimittäin koira! Vanhuutemme alkaakin jo lähestyä, joten aktiivisen koiran seura luultavasti pitää meidät virkeinä. Koira on kultainennoutaja ja se sai nimekseen Leevi. Mutta siinä kävikin pieni moka, nimittäin Jonne ei ollut huomannut, että koira onkin tyttö. Asia korjattiin, ja koiran nimeksi muutettiin Nelli. -Taisi nimen kanssa käydä hieman samoin kuin Duutsonien Britney possun kanssa, Jonne sanoi.

Jonne soitti heti Petterille ja kertoi että hän on saanut siskon ja samalla kyseli kuulumisia. Ensikeralla näemmekin vain Petterin opiskeluja, joten luvassa siis yliopisto jakso, jolloin Petteri kerroo itse asiansa. Joten täältä Myllytaloilta, Lyyli, Jonne, Päivi sekä Nelli sanomme hetkeksi aikaa heihei. Pian myös valitaan perijä. Onko se Petteri, vai Päivi?