Hei ja tervetuloa jälleen seuraani! Tässä jaksossa tapahtuukin kaikenmoista. Kerrotaan nyt ensiksi että sain lukulasit. No mitäpä tuosta, kun näin kauniisti kissan silmä muotoon on rillit laitettu :)

(katos, ketäs se siinä! Itse salarakas-apina.-Maisa!) Eräänä iltana yksin kotona keitto-kirjaa lukemassa sain puhelun. Puhelimen toisessa päässä oli joku Maisa, joka oli kuullut että olimme Jonnen kanssa kihloissa, soitti minulle. Hän esittäytyi Jonnen vanhana hyvänä ystävänä ja kertoi, että haluaisi tavata myös minut. No kutsuin hänet kylään ja juttelimme. Erikoisesta ulkonäöstään huolimatta Maisa oli ihan mukava ja me ystävystyimme. Tässäpä minulla olikin vasta pikaystävä!

Jonne tuli usein töidensä jälkeen minun kotiini vierailemaan, ja ehkä hieman pitämään hauskaa. No onhan miehillä tarpeensa, ja mielestäni siinä ei ole mitään pahaa. Olemmehan sentään kihloissa! Se minua kyllä ihmetytti, että miksi hän haluaa aina olla vieressäni. En saanut edes harjoitella puhettani ylennystä varten rauhassa... Tai ehkäpä hän vain rakastaa minua niin paljon ettei kestä eroa.

Jonne oli jo lähtenyt pois ja minä soittelin Maisalle. Yhtäkkiä huomasin kuinka masuani alkoi poltaa. Suljin puhelimen ja POKS! Maha pomppasi! Olin niin onnellinen! Saan ihan kohta oman esikoisen!!! Kuitenkin into laantui nopeasti... Pakkohan minun olisi Jonnelle kerrottava. Ja mitenköhän hän suhtautuu? Kun emme olleet pahemmin lasta ajatelleet.

Vaihdoin asuni mukavaan äitiysvaatteisiin ja otin puhelun. Puhelun Jonnelle. Sanoin: -Jonne rakas, minulla on sinulle elämääsi vaikuttava juttu kerrottavana. Joten haluatko että kerron sen heti, vai tuletko kasvotusten kuulemaan sen? Ja näin hän vastasi: -Itseasiassa voisin tulla sinne, kun muutenkin minulla on niin ikävä sinua... Klunks. On hetki kertoa.

Jonne saapui tontille suu auki kävellen. Hän oli nähnyt minut ja vatsani. Hän ryntäsi luokseni ja tunnusteli vatsaani ja kysyi: -Lyyli, älä vain sano että olet raskaana! Oivoi. Sain vain soperettua itku kurkussa että -Kyllä olen. Tiesin ettei Jonne halua perhettä...

-NO MUTTA SEHÄN ON HIENOA! Jonne kiljui. -Nyt vihdoin saan oman perheen, ja mikä parasta Lyyli, SINUN kanssasi! Olin ihan puulla päähän lyöty. Nyt en enää käsittänyt ja kysyin -Sinä siis haluat perheen? -TOTTAKAI haluan! Mutta miksi itket? Hän kysyi. Vastasin nopeasti: -Ilon kyyneleitä. Ei pieni valkoinen valhe kai haittaa. -Nyt kun meillä on lapsikin tulossa, niin mitäs sanot. Muutetaanko yhteen? Jonne kysyi. -Ai haluatko sinä muuttaakin tänne? No ilman muuta! Tervetuloa mökkiini asumaan! Sanoin. Ja niin halasimme sovun merkeissä. Ehkä jatkossa minun ei pitäisi olla niin ennakkoluuloinen...

Jonne toi mukanaan 670 simolenia, ja muutaman tavaran repussaan, joten niillä rahoilla raknsimme tälläisseen puutarhan. Myöhemmin sisustaisimme sisältä ja aidat tontille. Jonne on työltään  Kunnanhallituksen johtaja ja tienaa päivässä 840 §, mutta hän sanoi että luultavasti pian saa ylennyksen. Ja muuten Jonnella on 7 ystävää! En ole yhtään kateellinen, vaan iloinen hänen puolesta.

Jällen eräänä päivänä hoidellessani herkullista tomaattimaata vatsani pomppasi äärimmilleen. Seuraavaksi vauva jo pomppaisi uloskin!

Kotiakin laitettiin hieman uusiksi. Halusin jo eroon niistä ilmais-tapeteista ja nyt seinille saatiin kunnon kukka-paneelit! Myös keittiiöön ostettiin uudet tasot ja hella. Ja tietysti lattialle tuli valkoista puulattiaa ja iso beessi matto. Mielestäni kodikas.

Oivoi tätä tuskaa! Synnytys alkoi. Ja missäs Jonne? AINA TÖISSÄ! Selviänkö tästä ollenkaan????

Kyllä se tuska oli tämän arvoista! Sieltä syntyi aivan ihana poikavauva joka oli perintyt minulta silmät ja ihonvärin (joka ei pahemmin pojalle sovi). En tiedä sitten että onko kulmakarvoissa Jonne-geeniä kun ne on aika ohuet, ehkäpä ne iän myötä alkavat rehottamaan. (toiv.ei)

Jonnekin saapui nopeasti töistään, kun soitin että synnytys oli ja meni jo.

-Vai että tälläinen isin pikku poikaliini! Jonne leperteli pikku-Petterille. Aivan. Nimesimme hänet Petteriksi.

Jonnen palkkarahoilla ostettiin Petterille tälläiseet söpöt lastentarvikkeet. Asunto alkoi käydä jo hieman ahtaaksi mutta Jonne aina hoki -Mitä ahtaampaa, sen kodikkaampaa. Onneksi minulla on tälläinen mies, eikä mitään lukaalia vaativaa Kreiviä...

Mutta vaikka lukaalia ei halutakkaan, on talosta saatava edes asuttava, ja siksi minunkin oli pakko taas äitiysloman jälkeen palata työ-elämään. Haaveilen usein siittä, että voisin jäädä kotiäidiksi, mutta Jonne sanoo että ensiksi kannataa kerätä kunnon pesämuna, ja sen jälkeen ottaa rennommin. Se on tosin aivan totta. Työpäivän jälkeen sainkin toivotun ylennyksen sijaisopettajaksi. Mukavaahan se!

Harmillista että minun ja Jonnen työajat ovat päälekkäin, joten siksi joudumme pulittamaan hoitajan hoitamaan pikku-Petteriä siksi ajaksi.

Woohoo, jiihuu, whoo! Sain ylennyksen Ala-Asteen opettajaksi! Ja rahaa tulee, joka on hyvä juttu! Ihastuin muuten niin paljon tähän työasuuni, että vaihdoin sen ihan arkivaatteeksikin. Se on niin mukava!

Myös Jonne sai ylennyksen Tuomariksi. (palkka 1138 ja bonuksia 2276) Ei yhtään vaatimaton kimppakyyti hänellä... Minäkun se juuri pääsin eroon siittä vanhasta likaisesta ladasta.

Kun kerran molemmat olimme jo kotona aloitimme juhlimaan pikku-Petterin syntymäpäiviä. Tälläinen söpö ja iloinen pikku-taapero hänestä kasvoi. Että olen ylpeä musustani! Myöhemmin osoittautui että poika on hyvin siisti, toimelias, kiltti, tooodella ujo ja aikas vakava.

Ei meidän perheessä pahemmin mahti-maitoa tarvita, eteenkin kun poika on niin nopea oppimaan, mutta yleensä vessa asioita on niin rasittavaa opettaa, että sen ihme maidon kanssa ei kerkeä sanoa edes kilovattituntimittari (joka on muuten suomen pisin sana) kun poika tekee asiansa potalle jo automaattisesti.

Jonnen oli välttämättä opetettava Petteri kävelemään, koska hän sanoi että jos nainen opettaa pikku-miehen kävelemään, miehelle tulee kaareva korkokenkä-jalka ja sen jälkeen luultavasti ryhtyy homoksi. No nyt minun ei tarvitse ainakaan huolehtia Jonnesta tämän ollessa niiden mies ystäviensä kanssa, sillä jos jollain niin Jonnella on lättäjalat. (älkää kaarevajalkaset hetero pojat suuttuko Jonnelle, jooko? :D) Jonne myös opetti Petterin puhumaan.

Ja luultavasti koko lopun taapero-iän Petteri leikki ja soitteli tällä välineellään. Itseasiassa hän oli HYVIN taitava siinä! Aivan kuin sieltä olisi tullut jo pieniä sävelmiä suosikki säveltäjäni Ludwig van Beethoovenin ihanasta Kuutamosonaatista. Se soikin usein meidän perheen levysoittimessa!

Myös tomaatti-maalleni kuului hyvää. Itseasiassa niin hyvää, että olikin aika jo tehdä sadonkerjuu. Kaikki tomaatit olivat kukoistavia, ja olin jo ansainnut kultaisen ansiomerkinkin moisesta puuhasta. Minut löytääkin aika usein juttelemasta tomaateille. Mitäs siinä, kun ne oikeasti pitävät siittä! Ja aika mukavasti tästäkin saatiin rahaa.

Myös ainokaisesta appelsiini-puustakin saatiin meheviä appelsiinejä. Tosin nekin menivät muiden Kaunialaisten suukkuihin, kun nekin myytiin. Rahoilla taloakin hieman laajennettiin (ja tuo ovi maalattiin tummaksi)

Kylläpäs aika meneekin nopeasti! Tässä vietetään jälleen Petterin synttäreitä.

Ja hups vaan, pian sisällä tallustelee jo tälläinen söpö poika. Olempas synnyttänytkin komean pojan! Vaikka itse sanonkin :D

Ja tälläinen on laajennuksemme sisältä, ja upouusi Petterin vaaleansininen huone. Myös minun ja Jonnen huone vaihtui punaiseksi. Telkkua meillä ei vielä ollut, joka on harmi. Mutta tätä kuvaa katsoessani mietin, että olen päässyt aika pitkälle elämässäni. Verratkaa tätä taloa siihen ensimmäiseen... Ja minulla on ihana aviomies...HETKONEN! Emmenhän me ole naimisissa!

Asiaa alettin korjata hätäsesti, sillä oli viimeinen kesäyö, ja olen aina halunnut pitää kesähäät joten tämä oli ainoa tilaisuutemme. Yö häät. Mielenkiintoista. Katsomassa ei ollut muita kuin Petteri, ja joku Jonnen työkaveri.

Ja niin viileänä kesäyönä saimme toisemme. <3 Kunnes kuolema meidät eroittaa... Jos silloinkaan.

Petteri oli niin vaikuttunut seremoniasta, että hän päätti että isona hänkin menisi naimisiin.

Sitten Petteri meni leikkimään onnelista perhe-elämää nukkekodillaan...

...Ja me vasta naineet saimme hieman omaa aikaa makuuhuoneen puolella. Seinällä näkyvän maalauksen, jossa minä ja Jonne suutelemme maalasi meille hää lahjaksi Petteri. Sanoinhan minä että varsin luova poika!

Julialta hää-lahjaksi saimme sen kauan odotetun tv:n. Ja vielä näin ison! Kiitos Julialle vaan. (olkaapa hyvä :D)

Sitä olikin mukava katsella perheen kanssa. Ja saimme Jonnen kanssa vapaasti kuherrella, kun Petteri sanoi että kun hän näkee meidän olevan onnellisia, hänkin on. Kyllä onni on minua siunannut kun kaksi näin ihanaa poikaa olen saanut maailmaani!

Gwen Stefanin Early Winterin soidessa tuli ensilumi. Oli alkanut talvi, ja normaali arki. (mulla pelissä talvi tulee heti kesän jälkeen..) Tähän päättyykin tämä osa. Ensijaksossa näämme Petterin varttuvan, ja opiskelevan, sekä sen tuottiko hää-yömme Jonnen kanssa tulosta. Toivomme nimittäin Petterille kaveriksi tyttöä. Nähdään silloin.